Bioturva-kontti

Bioturva-kontti pelastaa kalusteet ludetorjunnassa

Ludeongelma ei tarkoita, että käyttökelpoiset sängyt, tuolit ja muut kalusteet pitäisi hävittää. Bioturva-kontissa luteille altistuneet tavarat käsitellään pakkasella osana ammattimaista ludetorjuntaa. Näin voidaan välttää turhia hankintoja ja vähentää jätettä.

 

Tehokas pakkaskäsittely tavaroille

Bioturva-kontissa kalusteet, vuodevaatteet ja tekstiilit altistetaan noin –30 °C lämpötilalle vähintään kolmen vuorokauden ajaksi. Käsittelyn kesto suunnitellaan tavaroiden mukaan: esimerkiksi paksun patjan tai pehmustetun kalusteen sisäosien jäähtyminen vie aikaa. Tavoitteena on torjua luteet myös niiden piilopaikoista ja kaikissa kehitysvaiheissa.

Pakkaskäsittelyä voidaan käyttää myös muiden tuhohyönteisten saastuttamille tavaroille. Soveltuva menetelmä ja käsittelyaika arvioidaan aina tilanteen mukaan.

Kontin sisämitat ovat 5,0 × 2,5 × 2,0 metriä. Sinne mahtuu esimerkiksi hotellihuoneen, yksiön tai pienen kaksion luteille altistuneita kalusteita. Kontti voidaan tuoda perävaunussa hotellin tai taloyhtiön pysäköintialueelle ilman suurta huomiota herättävää kalustoa.

 

Ludetorjunta hoidetaan kokonaisuutena

Pelkkä tavaroiden pakastaminen ei poista luteita huoneesta tai rakenteista. Siksi Bioturva-kontti on osa suunniteltua torjuntaa:

  1. Kartoitus ja suunnitelma. Selvitämme tilanteen, tarkastamme kohteen ja sovimme tarvittavista toimista.

  2. Torjunta ja pakkaskäsittely. Kohde valmistellaan torjuntaa varten. Käsiteltävät tavarat suojataan siirtoa varten ja viedään konttiin. Teemme kohteessa tarvittavat torjuntatoimet.

  3. Seuranta. Tarkastamme tilanteen noin 1–2 viikon kuluttua, käytämme tarvittaessa seuranta-ansoja ja teemme uusintakäsittelyn, jos luteista löytyy merkkejä.

Huolellinen ludetorjunta edellyttää yleensä vähintään kolmea käyntiä. Saat meiltä ohjeet myös siihen, miten tavaroita käsitellään torjunnan aikana, jotta luteet eivät pääse leviämään.

Bioturva-kontin vuokra on 550 € (alv 0 %)/ viikko. Torjuntatyö veloitetaan erikseen.

Muita käyttötarkoituksia Bioturva-kontille:

Bioturva-kontin mahdollisuudet eivät rajoitu ludetorjuntaan. Sitä voidaan hyödyntää myös muun tuhohyönteisille altistuneen irtaimiston käsittelyssä. Pakkaskontti soveltuu loistavasti myös hajunpoistoon ja otsonointiin. Jos kalusteisiin tai tekstiileihin on pinttynyt esimerkiksi tupakan, lemmikkien tai savun hajua, voimme arvioida myös erillisen hajunpoistokäsittelyn, kuten otsonoinnin, soveltuvuuden. Valitsemme menetelmän käsiteltävien tavaroiden ja ongelman syyn mukaan, jotta mahdollisimman moni käyttökelpoinen esine voidaan säilyttää.

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Suomen Bioturva oy

Meistä

Olemme bioturvallisen elinympäristön mahdollistaja ja edelläkävijä, jolle on myönnetty CEPA-sertifikaatti.

Suomen Bioturva Oy on osa Faba osk-konsernia.

Ota yhteyttä

info@bioturva.fi

Verkkolaskutusosoite

Nimi:
Suomen Bioturva Oy
Verkkolaskuosoite (OVT-tunnus)
003704740516
Välittäjä
Apix Messaging
Välittäjän tunnus
003723327487

Yhteystiedot

Suomen Bioturva Oy
Kylmämäentie 5 A 1
FI-70800 KUOPIO

Suomen Bioturva Oy
Urheilutie 6 D
FI-01300 VANTAA

 

Muut toimipisteet

Jyväskylä
Turku
Pori
Lappeenranta
Vantaa
Oulu

Suomen Bioturva oy

Meistä

Olemme bioturvallisen elinympäristön mahdollistaja ja edelläkävijä,
jolle on myönnetty CEPA-sertifikaatti.

Suomen Bioturva Oy on osa Faba Osk-konsernia.

Ota yhteyttä

info@bioturva.fi

010 517 4040

-

Verkkolaskutusosoite

Nimi:
Suomen Bioturva Oy
Verkkolaskuosoite (OVT-tunnus)
003704740516
Välittäjä
Apix Messaging
Välittäjän tunnus
003723327487

Yhteystiedot

Suomen Bioturva Oy
Kylmämäentie 5 A 1
FI-70800 KUOPIO

Suomen Bioturva Oy
Urheilutie 6 D
FI-01300 VANTAA

 

Muut toimipisteet

Jyväskylä
Turku
Lappeenranta
Vantaa
Oulu

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.